Pian päästään...

Vuosi 2012 alkoi kuivassa pakkassäässä ja tämä aiheutti eteläkarjalaisessa pilkkikansassa pientä toiveikkuutta. Ja samainen toivo lopahti puolen viikon myötä ilmaantuneiden vesi- ja räntäsateiden muodossa. Seuratoimijat eri puolella maakuntaa ovat joutuneet jo perumaan useita alkutalven kalastustapahtumia ja näin joudumme todennäköisesti meidänkin seuramme kilpailuiden osalta lähiaikoina tekemään.

 

Tulevana viikonloppuna näyttäisi taas jäähtyvän ja pienet metsälammet ja –järvet saavat vihdoinkin kantavan jääpeitteen. Pilkkijöistä useimmat lienevät jo syvällä lähtökuopissaan, ja välinearsenaalitkin on hiottu pelikuntoon. Seuramme kilpailutoimikunta on järjestänyt pahimmista kalastuksen vieroitusoireista kärsiville loppiaispäiväksi laituripilkkikilpailun.

 

Seuran toiminnassa alkanut vuosi tulee olemaan toiminnantäyteinen. Joka kuukaudelle pyritään järjestämään useita avoimia sekä jäsenten omia kalastusmittelöitä erilaisin sääntöformaatein jalostettuna. Talven suurimpaan pilkkitapahtumaan, SM-kilpailuihin järjestetään yhteisretki kahden muun seuran kanssa. Huhtikuulla tehdään perinteinen pilkkiretki KKV:n kanssa, tapahtuman kohdevesistö on vielä toistaiseksi päättämättä. Seuran kokoukset järjestetään sääntöjen määrääminä ajankohtina. Seuratkaa tapahtumista tiedottamista kotisivuiltamme sekä Vartti-lehden järjestöpalstalta.

 

En yleensä ole tehnyt uudenvuoden lupauksia, varsinkaan julkisia sellaisia. Nyt aion kuitenkin yhden tehdä ja toteuttaa – pilkkiaiheinen blogini käynnistyy välittömästi kauden alettua. Tälle sivustolle tulee lähitulevaisuudessa suora linkki, jonka kautta blogia pääsee lukemaan.

 

Reipasta, turvallista sekä tärppien täyteistä pilkkikauden avausta kaikille!

 

toivottaa Kimmo Hyvärinen, puheenjohtaja

 


« Takaisin