Tulokset 2014

Tulokset löytyvät Arkisto-2014 välilehden takaa.

 

Tulokset / pilkki

Pilkki v. 2013

Pilkki v. 2012

Pilkki v. 2011

Pilkki v. 2010

Pilkki v. 2009

Pilkki v. 2008

Pilkki v. 2007

 

Vuosi 2013

Kausi avattiin jo joulukuussa 2012 Hanhijärvellä. Jäät kuitenkin hävisivät ja laiturilla pilkittiin vielä loppiaisena. Jäälle päästiinkin vasta kunnolla tammikuun lopussa. Huhtikuussa urakoitiin varsinainen pilkkiviikko, viikon sisällä viisi kilpailua.

 

Kauden päätöskisa pidettiin jälleen Ruokosella, 58 osallistujaa tavoitteli läppäriä jonka voitti Pöntisen Jaska.

 

Vuosi 2012

Vuosi 2012 avaus viivästyi todella huonon jäätilanteen vuoksi vasta tammikuun lopulle.

Seuran mestaruuskisa käytiin Hyvikkäällä aika surkeissa olosuhteissa jäätä vain n. 7 cm.

 

Keväällä jäätilanne kuitenkin parani ja viimeisiä kisoja käytiin vielä huhtikuun puolivälissä.

 

Uusia paikkoja ei talven aikaan juuri ehtinyt korkkailla, kun ei oikein uskaltanut mennä tuntemattomille vesille.

 

Kaikki kilpailut kuitenkin saatiin käytyä läpi ja viimeisissä kisoissa hyvä pääpalkinto houkutteli ison joukon pilkkijöitä Ruokoselle. Pääpalkinnon kuittasi itselleen seuran puheenjohtaja Kimmo Hyvärinen.

 

Vuosi 2011

Kausi 2011 on avattu kahden kisan voimin jo marras/joulukuussa 2010. Ensimmäinen kisa oli Maajärvellä ja toinen Hanhijärvellä.

 

Seuran mestaruuskisa pidettiin Väinölässä ja 10-kisoista tuli pakkasen johdosta minikisa samassa paikassa. Honkasaaressa käytiin kahteen kertaan ja iltapilkkikausi avattiin Halkosaaressa.

 

Osallistujia on ollut paikalla ehkä ennakkoa pienempi määrä, mutta laatu on korvannut määrän. Halkosaaren iltakisaan saatiin sentään 60 osallistujaa, mikä oli hyvä tulos.

 

Huhtikuussa on tapahtumia vielä yllin kyllin mm. pilkkiretki, morrikisa ja yleinen iltapilkki Muukonniemessä. Peruttujen kilpailujen eli 10-kisan ja värikoukkukisan aikatauluja rukataan vielä ja katsotaan pääsemmekö vielä jäälle huhtikuun puolivälissä.

 

Pistecupia on hieman uudistettu ja nyt kannattaa osallistua seuran kisoihin, koska näin kartuttaa omaa pistesaldoaan jo pelkällä osallistumisella.

 

Vuosi 2010

Yhteensä kymmenen kisaa, mukana mm. parikisa, 10-kalan kisa, morrikisa ja värikoukkukisa. Mielenkiintoisia lajeja, jotka saivat mukaan 283 suoritusta talven aikana eli 28,3 suoritusta / kisa. Jäät talvella olivat erittäin huonot ja sääkin oli reilun kahden kuukauden aikana pakkasvoittoinen.

 

Lisäksi osallistui seuran jäseniä mm. pm- ja sm-pilkki  ja sm-morrikisoihin. Enimmät menestymiset jäivät pilkissä odottamaan tulevia vuosia. Yksittäisiä hyviä suorituksia paikallisissa kisoissa kuitenkin nähtiin.