Jäätön Joulu

Aloitetaanpa päivän sitaatilla; ”Nokia tiesi sen, Lumia ei saavu Suomeen ennen joulua”.

 

Eikä saapunut näköjään jäitäkään järvien pinnoille. Tuota veden kylmempää ja tiukempaa olomuotoa tullaan lähipäivinä näkemään Lappeenrannan suunnalla vain Kisapuiston maisemissa sekä kulinaristien grogilaseissa.

 

Niinä kolmenakymmenenäyhtenä talvena, jotka olen kalavesillä viettänyt, ei näissä maisemissa ole nähty ainoatakaan joulukuuta, jolloin ei olisi pilkille päästy. Varhaisin tilastoimani pilkkistartti on ollut lokakuun viimeisellä viikolla, myöhäisin (v. 2005) sijoittui joulupäivälle. Nyt tilanne näyttää siltä että tällainenkin ilmiö sattui omalle kohdalle. Sääennustukset lupaavat lähipäiville suurin piirtein samannäköistä luonnonnäytelmää kuin on nähty viimeisen kuukauden ajan.

 

Ikävin skenaario tässä asiassa voi tosin olla vasta edessäpäin – kovin myöhäiseen jäidentuloon on useimmiten liittynyt vesien liiallinen jäähtyminen. Ja tämä taas tappaa kalojen syömähalut pitkäksi ajaksi. Tasaisen kylmäksi jäähtyneeseen järviveteen ei jää kalojen talviaikana suosimia lämpimämpiä vyöhykkeitä lainkaan, kalat hidastavat olosuhteiden pakosta elintoimintojaan ja liikkuvat hyvin vähän. Tälläkin vuosikymmenellä näitä ilmiöitä on koettu, mm. Puruvesi oli muutamia talvia sitten huhtikuulle saakka aivan ”tukossa” juuri edellä mainitusta syystä. Toivotaan parasta…

 

Kyynisen säidensyyttelyyn käytettävät voimavarat kannattaa yrittää suunnata toisin. Toiveet siis tammikuulle, nokka napakasti vastatuuleen ja erilaiset korvaavat harrastusmuodot käyttöön.

 

Pakollinen kalastustauko, pitkillä juhlapyhillä ja mahdollisilla muilla vapaapäivillä höystettynä tarjoaa vapaa-ajankalastajalle otollisen hetken suorittaa kalustohuoltoa tai hankkia ja rakentaa uusia välineitä ja varusteita.  Harrastuksen teoriapuoltakin voi päivittää, vaikkapa kirjallisuuden tai internetin avulla. Luku- tai ruutuaika ei tietenkään voi korvata fyysistä kokemusta, mutta hyviä ”tärppejä” voi varmasti kokea henkiselläkin tasolla.

 

Yksi parhaimmista kalastuskuumeen lievittäjistä lienee myös kalajuttujen kertominen sekä kokemusten ja tietojen jakaminen perheen tai ystävien kanssa. Älkäämme myöskään unohtako maailman parhaita, kotimaisesta kalasta valmistettuja jouluherkkuja!

 

Tunnelmallista Joulunaikaa kaikille jäsenille, seuramme yhteistyökumppaneille sekä toistaiseksi tavoittamattomissa oleville pilkkiahvenille !!!

t: Kimmo-tonttu

 

p.s. Kyllä se talvi vielä tulee, ihan varmasti tulee…

 


« Takaisin