Viimeinen kenraaliharjoitus ennen SM-kesäonkea 27.7.

Tällä kerralla kokoonnuttiin miesten sarjan onkialueelle Kansolassa, kymmenen onkijan voimin (1 nainen, 2 veteraania ja muut miehiä) Paikka-arvonnan jälkeen sovimme onkivamme 2,5 tuntia.

 

Heikkoa itätuulta ja viime aikoina sangen tutuksi tullut kirkas hellesää ympärillä, kanavan vesi virtaili onkisession alkuaikoina runsaasti useiden laiva- ja venesulutuksien johdosta. Väliin mahtui toki monta täysin tyyntäkin hetkeä. Tällöin myös tuuli asettui paikoilleen ja veden pinta oli peilityyni.

 

Totutun ”kaavan” mukaan aivan aluksi saatiin sekalaisia kaloja aivan rantapenkereen juuresta lyhyillä ongilla, sama toistui myös viimeisen suuremman laivan ohiajon jälkeen. Tilanteen normalisoiduttua vapapituudet kasvoivat kolmosista kymppiin ja kaikiksi muiksi siltä väliltä.

 

Edelliskerroista poiketen reilun viiden metrin syvyydestä eli kymmenen metrin onkien vaikutuspiiristä ei tullut juuri lainkaan kaloja, muutamia pikkuahvenia ja Tujulan Timon onkimaa varttikilon bonusahventa lukuun ottamatta. Suuremmat särjet, vähälukuiset pasurit ja vielä harvemmassa uineet lahnat ongittiin tänä iltana onkipituuksilla viiden metrin molemmin puolin. Yksi noin satagrammainen miekkasärki erehtyi allekirjoittaneen onkeen pikkuahventen seasta.

 

Onki-iltamme yhteenveto osoitti saalismäärien olleen sangen pieniä (100 – 500g/onkija) eli olosuhde ja onginnan vaikeusaste vastasi kutakuinkin tulevan sunnuntain arvokilpailuja. Kymmenestä seitsemän onkijan yhteenkerätty saalispussi painoi 1,21 kg.

 

t:Kimmo

 


« Takaisin