Salakat ja onkijat treffeillä Soskualla

Seura järjesti avoimet salakkatreffit ke 8.6.2016.

Navakasta luoteistuulesta johtuen kilpailukohteeksi valikoitui Soskuan sulun vieressä sijaitseva, törmäyssuojaparruin varustettu betonireunus. Siellä saatiin ainakin osittainen suoja sivutuulelta.

Kohde osoittautui oivalliseksi ongintapaikaksi - autolla pääsee aivan onkipaikkojen ääreen ja istuminen reunuksella on vaivatonta.

Paikalla oli myös jonkin verran salakoita. Kilpailun alkuaika oli hankalampaa ongintaa mutta kisa-ajan jälkimmäisellä puoliskolla sululle ajaneen rahtilaivan potkurivirrat saivat tavoitekalat aktiivisemmiksi. Salakoita ajautui lähelle betonireunusta ja ne nappasivat siltä paikalta myös onkijoiden pyydyksiin.

Kilpailussa ongittiin kaiken kaikkiaan lähes 9 kiloa salakoita ja sivutuotteena koko joukko muita kaloja.

Tulokset:

 


« Takaisin