Heikoin pilkkitalvi vuosiin

Tai kenties vuosikymmeniin.

Talvikausi 2017 - 2018 oli Etelä -Karjalassa ja useimmissa muissakin maakunnissa varsin surkea, ainakin mitä pilkkisaaliisiin tulee. Vedet jäähtyivät loppusyksyllä normaalia kylmemmiksi ennen järvien jäätymistä. Kylmä kangistaa kaiken ja niin kävi myös kaloille. Ylijäähtyneessä vedessä harrastuksemme kohteet passivoituivat ja niitä oli vaikeata saada kiinnostumaan pilkkipyydyksistä. Pelkästään kilpailutuloksia seuraamalla pystyy toteamaan sen, että kuluneena talvena syy huonoihin saaliisiin ei ollut kalastajissa vaan luonnon asettamissa olosuhteissa.

Biologinen fakta on, että kesäkaudella kalat liikkuvat ja ruokailevat enemmän kuin talvisin. Uskoakseni alkava avovesikalastuskausi tuo tullessaan viime kuukausia parempia saaliita niin kilpakentillä kuin siviilikalassakin. Seuraavaa talvikautta odotellessa on hyvää aikaa antautua sulakelilajien pariin ja pyyhkiä muistista menneet vähätärppiset kuukaudet.

(Kuvassa allekirjoittaneen talven parhaat pilkkiahvenet. Kovin montaa pannukarkeaa ei noiden lisäksi koko talvena tullutkaan.) t: KH

 


« Takaisin