Kalamiespäivä la 1.10.2011

Kala söi onkeen tosi hyvin, sillä reilun tunnin kisassa nousi rannalle kolme lahnaa, kasa särkiä ja muutama ahven. Voiton veivät Huhtiniemen Jorma ja Mälkiäisen Juhan joukkue kaloja heillä oli 31 kpl. Toisena joukkue Samu Yrjönen, Seija Mäkirinta ja aivan lopussa kisaan mukaan ehtinyt Toni Mattero yhteensä 12 kalaa. Kolmas oli joukke Jonna Mattero, Maritta Pulli ja Pekka Turunen yhdeksän kalaa. Neljäs Meuroset Vesa ja Kaapo kahdeksan kalaa. Viides Varpu Korhonen ja Leo Korhonen kuusi kalaa ja hännän huippuna Markku Korttela, Asko Pulli ja Teija Mattero viisi kalaa, joista yksi oli lahna.

 

Vuosikokous

Toisena ohjelmanumerona oli vuosikokous ja siinä tehtiin mm. seuraavia päätöksiä:

 

Hallitukseen uutena jäsenenä Samu Yrjönen (Villasen Tero muutti Lahteen).

 

Kilpailujaokseen uutena jäsenenä Toni Mattero.

 

Jäsenmaksu edelleen 20€ (nuoret 12 €).

 

Kilpailukalenteriin uusia kisoja mm. kilpaonginnan maajoukkuekarsinta Timo Tujulan voimin ja yöonkikisa heinäkuussa...

 

Jäsenille tiedoksi, että jäsenmaksut peritään SVK:N kautta ja jos jättää jäsenmaksun maksamatta, niin SVK pudottaa jäsenen automaattisesti seuran jäsenyydestä. Näin on käynyt muutamalle henkilölle ja se on henkilöiden itse hoidettava kuntoon ilmoittamalla Erä-Saimaaseen jäsentietonsa. SVK:lta tulee vuoden aikana kaksi karhulaskua ja jos ne eivät löydä perille on henkilön osoitetidot virheelliset. Huolehdi siitä sihteerin kanssa että osoitetietosi ovat ajantasalla.

 

Budjetti on hieman yli 7000 € ensi vuonna. Suurimpana meno/tuloeränä pilkkiretki KKV:n kanssa n. 1000 €.

 

 

Lopuksi saunottiin, syötiin ja parannettiin maailmaa

Vuosikokouksen jälkeen jaettiin kesäcupin, bongauskisan, ja pistecupin palkinnot.

Bongauskisan voittivat Asko ja Maritta Pulli, molemmilla 13 eri kalalajia kauden aikana.

 

Varpu myi kasan arpoja ja niitäkin jännitettiin vähän aikaa. Nestemäiset palkinnot menivät Matteron Teijalle, Mäkirinnan Seijalle ja Huhtiniemen Jormalle.

 

Sauna oli tällä kertaa lämmin vaikka pieniä veto-ongelmia ilmeni nytkin. Naiset pääsivät löylyn makuun ensimmäisinä ja miehet paistoivat makkaraa ja Varpun pitopöydän antimet maittoivat osallistujille. Miehet jakautuivat saunavuoroille kahdessa erässä ja pari tuntia kului hurahtamalla.

 

Lopuksi piti radio laittaa kokonaan kiinni kun metelistä ei saanut tolkkua. Tosin siihen taisi vaikuttaa saunajuomatkin jonniin verran. Osalla porukasta taisi tulla jopa tukka hieman kipeäksi seuraavana aamuna.

 

Kiitos kaikille osallistujille !!!!

 


« Takaisin